23.7.2014

Hanse 320 keulataso ja kaide

Hanse 320 Keulatason asennus ja kaiteen muutostyö.


Sesongista hieman uupuneena on blogaaminen jäänyt taka-alalle, mutta aineistoa syksyn hämäriin iltoihin on kyllä tullut keräiltyä. Onneksi kohta alkaa kesäloma!


Tähän veneeseen asennettiin 'kaupan keulataso ja teleskooppitikkaat'.
Tikkaiden asentaminen oli laatuaan american bolt-on, eli katkaisulaikkaa, hitsivermeitä ja uudet ruuvinreijät tarvittiin normaaliin tapaan. Keulatason asentaminen oli sujuvaa, vaikka veneen keulaboksi oli muotitermillä kuvaten haastava. Tavanomaisesti keulaboksin muodostaa veneen kyljet ja eka laipio, mutta tämän kyytiin oli lisäksi tipautettu lasikuituamme, jonka kylkiin piti tehdä isot aukot ja manusluukut keulatason takajalkojen asentamista varten.

Samaisen ammeen vuoksi tason alatukea ei voitu pultata keulaan, vaan sitä lyhennettiin reilusti ja sen alahela asennettiin keularustiin vain parikytä senttiä kansilinjan alapuolelle kierteittämällä M8 jengat rustiin. Lopuksi alatuenta vahvistettiin hitsaamalla se päistään tason runkoon ja alahelaan. Toki installaatiosta tuli samalla siistimpi, eikä alatukea voi nyt kolhia laiturinreunaa vasten banaanille.
Keulataso ja kaidetyö


Kun keulataso oli paikallaan, muokattiin siihen tiikit laiturityönä. Sitten alkoi ankkuritelineen ja kaiteiden muokkaus. Alkuperäinen ankkurilaite leikattiin keulapalasta pois ja pala kiilloitettiin uudenveroiseksi, ja siihen tehtiin ankkurin lukitusta varten hela.
Alkuperäisen kaiteen etukulmat leikattiin pois ja päälliputki jatkettiin keulatasolle asti ja 'entiset' etujalat jatkettiin uuteen päälliputkeen.
Kaideremontti

15.6.2014

Kaisla 525 erä

Heittojigaukseen räätälöity Kaisla 525 erä


Keväällä Båt 14 messuilla laitoimme pohdinnan käyntiin Peter Lahden kanssa erityisesti järvikäyttöön soveltuvasta heittojigausveneestä. Peter käyttää työssään Kaisla-veneitä ja tähän käyttötarkoitukseen valittiin luokkansa moninkertainen testivoittaja Kaisla 525 erä.

Riihimäen erämessut oli tämän projektin maaliviiva, jossa uutukainen esiteltiin.
Ennennäkemätön kaideratkaisu puhutti heittouistelijoita kovasti, kun tähän asti on ruuvailtu marketin kaiteita reelinkiin siihen kohtaan mihin ne ovat sattuneet sopimaan, ja kun nyt homma olikin suunniteltu vimosenpäälle varta vasten.
Peter Lahti ja Heittojigausvene Kaisla 525 erä

Tässä kuvassa poseeraavat metallin maestrot Olli Kankkunen ja Jukka Uittamo.
Olli valmistaa Savonlinnassa uisteluvermeitä Roster.fi tuotemerkillä sarjavalmisteena. Hän rakentaa verstaallaan myös mallikohtaisia ratkaisuja kaikkiin venemalleihin. Peterin veneeseen asennettiin Roster.fi tölkki- ja vapatelineet sekä vieheboksit. 
'mestarit areenalla'

Tässä vene on Arifin verstaalla, jossa kaiteet suunniteltiin, valmistettiin ja asennettiin.
Kaisla 525 erä
Kaidetyöt tehtiin Inkoossa

Etukaiteisiin asennettiin vapatelineet ja vieheboksit. Messuilla syntyi tuoteidea kaiteeseen asennettavasta solukumilevystä johon voi tökkästä heittokierrossa olevat jigit koukustaan roikkumaan. 
Sopivaa jigin väriä selatessa tästä on nopeaa ottaa vaihdokki virvelin kärkeen ja jatkaa heittelyä. Olli lupasi toimittaa proton, joka asennetaan tähän veneeseen hetimiten.
Etukaide, vapatelineet, vieheboksit, tölkkiteline

Takakaiteisiin asennettiin yhteensä kuusi vapatelinettä sekä 7" plotteri ja fish finder.
Kaiteen muoto jatkaa veneen linjoja

Veneeseen asennettiin makean veden käyttöön soveltuva MotorGuide VariMax V45 HT 36" sähköperämoottori, jonka valmistaa Mercury / Mercruiser tehdas. Ameriikoissa tämä kilpailee jaetulla kärkisijalla Minn Kotan kanssa ja juuri nyt eurooppaan rantautuneena se pääsi Peterin venen kyytiin. Laitteessa on portaaton 'kaasukahva' ja huippuvauhdit on soutamiseen verrattuna yli tuplaten. Koneesta löytyy myös pakki, kun nyppäsee kaasukahvasta sentin verran eteenpäin. Tällä koneella saa kruisailla myös niissä järvissä, joissa on bensakäyttöiset peräprutkut kielletty.
MotorGuide VariMax sähköperämoottori

Akku on näppärästi boksissaan, jonka molemmissa päissä on 12 voltin pistokkeet. Niitä voi käyttää vaikkapa työvaloon tai kännykän lataamiseen.
Akku asennettiin Kaislan takaboksiin

16.4.2014

Selkänoja, kalaboksi, kaiteen avaus

Sea Ray 20 Laguna

Projektina oli mukavoittaa ja muuttaa vanhaa klassikkoa turvallisemmaksi käyttää lisäämällä takaistuimeen selkänoja ja aukaisemalla keulakaide suomen olosuhteisiin sopivammaksi. Takapenkin sisällä ollut alkuperäinen muovinen kalaboksi vaihdettiin uuteen rosteriseen altaaseen.


Selkänojan runko mitoitettiin paikan päällä ja sen lopulliset linjat muotoiltiin CAD:illa.
Mitoitustyö oli tarkkaa puuhaa, jotta istuimena toimiva kalalaatikon kansi mahtuu aukeamaan oikein, ja että selkänoja on saatiin ergonomisesti sopivaan kohtaan.  
Takapenkin selkänoja

Selkänojan putkikooksi valittiin ø25x1,5 ja asennus on tehty tiikkiin päältä ruuvaamalla.  Veneen verhoilutyöt teki Kirkkonummilainen yrittäjä Taru Grönlund. www.tata.fi  Verhoilumateriaalina käytetty hiilikuitukuvioinen vinyyli vaati asetteluun erityistä tarkkuutta, jotta linjat saatiin kohdalleen.
Verhoilutyöt on Taru Grönlundin käsialaa. Materiaalina hiilikuitukuvioinen vinyyli.

Alkuperäinen kalaboksi oli tullut tiensä päähän ja se päätettiin korvata rosterisella altaalla. Päivityksen myötä altaan kokoa hieman kasvatettiin kalakannan kasvunvaraa ajatellen. 
Rosterinen kala-allas

Laguna 20 keulataso on ideoitu heittokalastusta varten ja sen kaide on ameriikantyyliin umpikehä. Heittelyyn se soveltuu hyvin, mutta laiturille hyppely on tietysti hankalaa.
Siispä taas aukaistiin yksi keulakaide lisää.
Keulakaiteen avaus



25.3.2014

Veistos virittää maiseman

Kauppalehti 25.2.2014 Tiistai: Täydellinen kohtaaminen

Tekijä: Antero Toikka. 
Taiteilija ilmentää teoksissaan aikakautensa arvoja.

Kauppalehti
EVERGREENAntero Toikan (vas.) fraktaaligeometrinen teos lähtee kesäksi Oraviin. Pitkäaikainen
avustaja, metallialan ekspertti Jukka Uittamo vastaa vesileikkauksesta ja hitsauksesta


Mitä?

Antero Toikassa on monta moneksi. Vuonna 1976 debytoinut taiteilija tunnetaan nykyään niin kuvanveistäjänä kuin kuva- ja ympäristötaiteilijana. Mediajulkisuuteen hän nousi muun muassa kierrättämällä teoksiaan - sananmukaisesti.
  90-luvun alussa kiersi Helsinkiä kaksi tonnia painava punaiseksi maalattu, teräksinen Himmeli vaihtaen paikkaa parin kuukauden välein. Kiertolaisia olivat sittemin Orangerie ja Sigma.   "Eri ympäristössä ja tiloissa veistos toimii ja näyttää erilaiselta. Teos myös jäsentää tilaa ympärillään, sillä tilapäinen teos muokkaa paikan olemusta ja muuttaa hetkeksi kaupunkitilan ympärillään", Toikka muotoilee.

Toikalle tunnusomainen materiaali on teräs, myös maalattuna.   "Veistoksen on kestettävä aikaa, ja silloin on käytettävä mahdollisimman kestäviä materiaaleja."
  Vaikka Toikka käyttää hyväkseen ruostumattoman teräksen eri pintaominaisuuksia, kuten elektrolyyttistä kiillotusta, hän mieluusti maalaa teoksensa.   "Alun perin opiskelin taidemaalariksi, opiskelu Rotterdamissa suuntasi kehityksen kolmiulotteiseen suuntaan. Väri on kuitenkin aina kulkenut kuvassa mukana, ja aloin maalata veistoksiani etsiessäni ryhdikkäämpää ilmaisua", selvittää Tikkurilan kanssa yli 20 vuotta yhteistyötä tehnyt Toikka.

Käsite- ja ympäristötaiteen kuviot kokeillut taiteilija pitää itseään tätä nykyä ennen kaikkea kuvanveistäjänä, joka projektiluontoisissa teoksissaan käyttää hyväkseen uusinta tekniikkaa.   "Jo teosten mittasuhteet huomioden tarvitaan eri alojen asiantuntijoita ympäristösuunnittelijasta teräksen asiantuntijaan, jotta koko konsepti toimii. Tekninen taso on myös ajankuva, ja silloin toteutus on tehtävä parhaalla mahdollisella teknologialla."


Miksi?

Antero Toikka on tunnetuimpia tunnetuimpia julkisten taideteosten tekijöitä Suomessa. Nelostien ympäristötaideteos Kasvukäytävä on hänen tunnetuimpiaan ja samalla ajattelultaan hyvin tekijälleen tyypillinen.   "Tie kasvukäytävänä halkaisee Suomen kokonaan, teos on nelijakoinen ja kaarien leikkauspiste 23,5 astetta kallellaan, joka on myös maapallon kallistuskulma. Samalla kaarien leikkauspiste näyttää taivaalla Pohjantähden suunnan."

Oulunsalon kauppa- ja palvelukeskukseen Toikka suunnitteli standardipylvään sijaan logopylonin. "Teoksesta tuli kuin kitaran kaula, toisaalta linnun sulka tai jättiläismäinen luonnonmuoto."   Ateljeen lattialla kököttää veistos nimeltään Evergreen, joka on kesäksi menossa muutaman muun kera pikkuiseen Oravin kanavakylään Saimaalle.   "Tämän teoksen lähtökohtana on ollut luonnon geometria, fraktaaligeometria. Tämä on tietynlainen ruusuke, rei'illä suljettu ja maalattu."

Teostensa perusteemojen jälkeen Toikka linkittää yhdysvaltalaiseen maataiteeseen, ympäristötaiteeseen ja klassiseen kuvanveistoon.   "Teoksilla on merkittävä yhteys maisemaan ja arkkitehtuuriin. Käsitteelinen ajattelu taustalla vie ilmaisua aina johonkin suuntaan. Taide on mysteeri ja elämäkin on mysteeri."
___________________________________________________________________



Kuvia arkistojen kätköistä

Kasvukäytävä

Veistos sijaitsee Ohkolassa
Nelostie
Maestro pousaa 2006
Työmaapalaveri
Antero Toikka
Palaverin tulos: Paalutetaan naapurin tontti.
Talvi 2005
Veistos nousemassa paikalleen



Orangerie

Kopernikuksentie
Orangerie Kopernikuksentiellä 2007
Lehtijuttu aiheesta


Sigma

Antero Toikka
Sigma patsasteli stadikan nurkalla 2007 Metallican ärjyessä lauteilla







18.3.2014

Weber Grilliteline

Fjord 40 open - Weber Grilliteline


Noin. Otsikkoon taisi kulminoitua koko stoori, mutta laitetaanpa nyt sananen jatkeeksi.

Päiväkruisailijan keittiö oli suunniteltu jo tehtaalla hyvin, mutta jotain pientä puuttui. Grilli. Veneen kapteeni oli hommannut etukäteen sopivan masuunin pihvinpaistoa varten Weberin valikoimasta. Sovitellessaan sille paikkaa laidan ulkopuolella päätyi hän lopputulemaan, ettei jonain päivänä ehtisi ruuanlaittotoimiltaan kannatella grilliä hauisvoimalla, vaan veneen ja grillin väliin tarvitaan teline. 

Asia lähti nopeasti kohti maalia ensimmäisen puhelun myötä Arifiniin. Ei muuta kuin mittakeikka kalenteriin, suunnittelu ja mitoitus veneellä, telineen valmistus ja lopuksi sovitus. Näin. Ja homma toimii!

Grillaamisen aloittaminen sujuu helposti. Ensin laitetaan teline laidalle ja sitten grilli kyytiin klak -efektin saattelemana. Ei muuta kuin koksia kyytiin ja homma tulille.
Teline on helppo pitää puhtaana, koska se on kiillotettua haponkestävää rosteria.



Grilli on reilusti laidan ulkopuolella, ettei gelkkarit kärähdä
Grillin kansi mitoitettiin laidan ulkopuolelle
Yksinkertainen on kaunista!

9.3.2014

Varustekaaren saranointi

Aquador 23 WA Varustekaaren saranointi


Varustekaaren päälle voi asentaa lisävarusteita monipuolisesti, tukevasti ja siististi. Sähköjohdot saa kulkemaan putken sisällä kolhuilta ja katseilta suojassa. Tässäpä lyhyesti varustekaaren suosion syyt.

Varustekaaren korkeus voi joskus hankaloittaa kruisailua, jos vaikka kesämökille tai kauppareissulle voisi kulkea pari mailia lyhyempää oikopolkua, mutta reitillä on esteenä matalarakenteinen silta.

Ongelman voi ratkaista yksinkertaisesti muuttamalla kiinteä varustekaari kippaavaksi versioksi, jolloin veneen korkeudesta saadaan helposti toista metriä pois.
Mittatilaustyönä valmistettavaan kaareen teemme lähes poikkeuksetta saranoinnin, mutta venetehtaat säästävät usein tässä kohtaa valmistuskustannuksissa ja työ tehdään jälkeenpäin.


varustekaari
Saranoitu varustekaari ala-asennossa
tutka
Yläasennossa varustekaari näyttää ihan vakiolta

Kun vene on tuotu verstaan pihaan, on muutos helppo tehdä. Luonnollisesti projekti kustantaa myös vähemmän, kun materiaalit, pelit ja vehkeet on vieressä.
Targakaaren saranointi
Maestro mittailee viimeisiä ruuveja

Aina ei kannata lähteä liikkeelle Aatamista ja Eevasta: Saranakappaleet kuuluvat meidän vakiokomponentteihin custom-töissä. Ne on leikattu laserilla ja ovat siten mittatarkkoja sekä edullisia käyttää eri sovelluksissa. Samaa saranaa käytetään paljon myös tikkaiden taittoon. Saranakappaleiden väliin laitettu nylon-prikka toimii kivasti laakerina ja pultin voi kiristää kunnolla, jolloin liitos on tukeva ja jouhevaa käyttää.
Sarana
Sarana on siro, mutta vahvaa tekoa

Sähköjohdot purettiin pois muutostyön ajaksi, ettei ne vaurioidu hitsauksen tai rälläköinnin vuoksi. Kun piuhat vedettiin takaisin paikalleen, laitettiin taittuvaan kohtaan vahvaa kutistesukkaa parantamaan kulutuksenkestävyyttä. Nyt johdot kestävät taivutusta hyvin, eikä putken reunus hierrä kaapelin pintaa puhki.
Kaapelit
Piuhat suojattiin kutistesukalla taitteen kohdalla

Lukitus yläasentoon on yksinkertainen ja se toimii ilman työkaluja. Pultin sijaan käytimme muovikahvaista piparkakkuruuvia, jossa on haponkestävä kierre. Tämäntyyppiset pultit kuuluvat vakiovarastoomme ja niitä löytyy monessa koossa myös mutteriversiona.
Piparkakkuruuvi
Yläosan lukitus on helppo käyttää ilman työkaluja

26.2.2014

Pinnahela

Uusi ohjauspinnahela rosterista.


Tälläkertaa valmistettiin uusi pinna- ja peräsinhela happorosterista vanhuuttaan rikkoontuneiden tilalle. Vanhat helat oli aikanaan valettu pronssista, jotka olivat nyttemmin tulleet tiensä päähän. Vanhaa pinnahelaa oli jo kertaalleen korjailtu hitsaamalla, mutta sehän on tietenkin vain väliaikainen korjaustapa.

Pronssiheloja katsellessa tulee mieleen kustannustehokkuus. Valutyönä valmistettu hela on voitu tehdä sarjavalmisteena, jolloin monimuotoinen kappale on syntynyt suhteellisen helposti. Haponkestävästä valmistettuna tämän muotoilun kopiointi työllisti odotetusti aika paljon: Pinnahelan eri osien valmistamiseen tarvittiin sorvattuja ja muotoonsa prässättyjä osia sekä levystä muotoiltuja paloja. Näitä pulikoita soviteltiin yhteen hiomalla palanen kerrallaan.

Vasta kun osaset sopivat toistensa kavereiksi hyvin, alkaa kokoonpanohitsaus. Koska rosteri vetelee (muuttaa muotoaan) hitsattaessa paljon, piti valmistaa apuvälineitä hitsausten esijännittämistä varten. Kun esijännityksen tekee huolellisesti, palaa muoto haluttuun asentoon hitsauksen jälkeen metallin jäähdyttyä. Tämä helpottaa tavoitteeseen pääsemistä kosolti paljon. Jos ennakointia ei tekisi ollenkaan, pitäisi oikaisuun käyttää ties kuinka moninkertainen määrä voimaa. Lisäksi väärin hitsattu kappale taipuu aina väärästä kohtaa takaisin päin, josta syystä tietämätön tee-se-itse-nikkari epäonnistuu rautoinensa helposti..


Kuten kuvasta näkyy, rosterista valmistettuna helat piti tehdä hieman erimalliseksi valmistusteknisistä syistä. 
pronssi ja haponkestävä ruostumaton teräs
Pronssihelat vs. Rosterihelat

Pinnahelan valmistamiseen tarvittiin tusinan verran osia ja peräsinakselin kansiläpivientiin kolme. Peräsinhelaan 'plussasovitteella' sorvattu Delriini-laakeri on asennettu prässäämällä paikalleen ja sen sisämitta on erittäin tarkka, jottei pinna klotaa kipparin kädessä.
rosteri delriini
Uudet pinna- ja peräsinhela


ohjauspinnahela
Uusi pinnahela eestä ja takaa

20.2.2014

Vene 14 Båt -messut

Terveiset venemessuilta!

Messutunnelma Pasilassa oli selvästi edellisvuotta pirteämpi. Vaikka kävijämäärä oli 'vain' viimevuoden luokkaa, olivat messuvieraat huomattavasti aiempaa aktiivisempia! Tarvikehallissa, jossa itse pidin kortteeria, tuli muutama messuvieras juttelemaan että "tarttis varmaan ostaa näitä varusteita, kun tilasin just äsken uuden veneen.." Näiden uusien laivurien lisäksi liikkeellä oli paljon sellaista veneilijää, jotka halusivat päivittää nykyistä venettään entistä mukavammaksi käyttää. Tulevalle kesälle suunniteltiin teettää kaikenlaista tikasta, kaidetyötä, uimatasoa, moottoritelinettä ja tuuligeneraattorin mastoa..

2014 Venemessuilla Messukeskuksessa vieraili kymmenen päivän aikana lähes 69 000 kävijää. Yli puolet (53 %) kävijöistä oli kiinnostunut moottoriveneistä, lähes puolet (47 %) veneilytarvikkeista ja -varusteista ja reilu viidennes (22 %) purjeveneistä. Kalastukseen liittyvistä tuotteista oli kiinnostunut viidennes kävijöistä.
Tänä vuonna tapahtumaan osallistui 383 yritystä.

Ohessa muutama kuva paikan päältä.


venemessut 2014
Kestokalakukkoa säilyketölkissä


Lisää herkkuja

Telakkakatu
M-Yachts maestro Martin Rosenstedt bamlaa Telakkakadulla

Pahta Keskinen Karjalohja
FG Topsail pirteänä paikalla!


motor boat 95 knots
Onko kiire? Tällä ehdit vapaalle helposti. 96 solmua alamäkeen!

Waltic Arifin
Meiän ständi! Ja hallituksen puheenjohtaja!



14.2.2014

Sunseeker pitkä keulataso

Sunseeker kaiteen avaus ja keulataso tikkailla


Tähän veneeseen tehtiin kaiteen aukaisun lisäksi pitkän mallinen keulataso ankkurilaitteen päälle. Keulatason nokkaan hitsattiin lenkit, joihin ripustettiin Arifin-tikkaat Malli-A. Tikkaan alatuki on jatkettu lisävarusteena saatavalla kappaleella. 
Ankkurin liikerata on luonnollisesti huomioitu, ja se mahtuu kääntymään tason alla hyvin.
Arifin-tikkaat Malli-A + jatkovarsi
Arifin-tikkaat on sovitettu uuteen tasoon

Keulataso ja uudet kaiteen lähdöt valmistettiin verstastyönä. Asennukset ja kaiteen muutos tehtiin talvitelakalla. Materiaalina on haponkestävä teräs ja tiikki.
kaiteet
Etätyönä tehty osuus

Arifin-tikkaat malli-A ja jatkovarsi
Sunseeker keulataso ylhäältä

Sunseeker
Keulataso on hitsattu lenkit tikkaita varten




12.2.2014

Grand Banks 42 tikkaat & kaidetyö

Arkiston pohjilta pengottua..

Grand Banks 42 keulatikkaat ja kaiteen avaus

Tässä oli projektina valmistaa Grand Banksiin kulkureitti keulan kautta. Suunnittelun lähtökohta oli vapaa, ja tikkaan kiinnityksestä tulikin hieman tavallisesta poikkeava. Alla oleva kuvasarja kertoo toteutuksesta enemmän.

Tikkaat Ladders
GB 42 keulatikkaat ja etukaiteen avaus

Tikkaat
Alkuperäinen setuppi

Tikkaan kiinteän yläosan jatkeena on teleskooppitikas neljällä askelmalla. Yhteensä askelmia on kuusi.
Tikkaat
Uusi installaatio

Alkuperäinen etukaide nappastiin poikki ja liitokseen tehtiin pienet saranat. Paaran puolella on piparkakkuruuvilla avattava lukitusvipu, joka pitää kaiteen yläasennossa.
keulakaide
Saranoitu keulakaide yläasennossa

Keulatasoon asennettiin tikkaita varten levy, johon tikas laitetaan pujottamalla paikalleen. Kappaleiden sovite on tarkka, ja tikas pysyy erittäin tukevasti tasossa kiinni. Tikkaan irroittaminen sujuu nerokkaasti nostamalla tikas pois..
tikkaan asennuslevy
Tikkaan asennuslevy

keulapulpetti
Kaiteen yli pääsee nyt helposti

Extrapitkät tikkaat vievät kokoon taitettuna varsin vähän tilaa.
Haponkestävä teräs
Tikkaat nipussa