RST & HST

Tässäpä lyhyt oppimäärä rosterista ja sen pintakäsittelyistä.
Tämä varsin suppeaksi pelkistetty katsaus materiaalista riittänee veneilijän tarpeisiin hyvin.


Ruostumaton teräs, eli arkikielellä rosteri on seuraavanlaista kamaa:

Rosteri on metalliseos, joka sisältää kromia enemmän kuin 10,5 prosenttia sekä tujauksen nikkeliä. Niiden määrät ovat tavallisesti 18% kromia ja 8% nikkeliä. Muita metalleja joukkoon on lisätty materiaalin lujuuden ja muokattavuuden parantamiseksi.
Rosterin korroosionkestävyys perustuu pääosin kromiin, joka reagoi hapen kanssa muodostaen suojakalvon rosterin pinnalle.

Haponkestävän rosterista tekee molybdeeni, joka parantaa pistesyöpymiskestävyyttä suolavedessä. Arkinen nimitys tälle kloridikestoiselle materiaalille on happonen rosteri.


Rosterin standardit: EN 1.4301 ja AISI 304

Haponkestävän on taasen: EN 1.4401 ja AISI 316
Matalahiilinen hapokas kulkee merkinnällä 316L
AISI on lyhenne sanoista American Iron and Steel Institute

Vastoin yleistä luuloa rosteri on sitkeää matskua, jota on helppo muovata kylmänä, eikä sille 'anneta vain vähän lämpöä ja väännetä..'  Punahehkuisen kuumentamisen tarvitsee yleensä vain akselin kääntäminen tiukalle säteelle.

Esimerkiksi vääntynyt mantookitolppa tai keula-ankkurilaite voidaan usein oikaista sopivin työkaluin varustetulla hydraulisella prässillä. Oikaisun jälkeen pinta hiotaan takaisin sileäksi ja kiillotetaan peilikirkkaaksi.


Korroosio on ominainen vaiva myös rosterille. Suolainen merivesi voi aiheuttaa pistesyöpymiä rosterin pintaan, mutta rosteri ei hilseile, tai katoa olemattomiin tavallisen teräksen tavoin.


Korroosiota vastaan auttaa vahaaminen. Jos kappaleen pinnassa on jo pientä syöpymää tai värjäymää, voi sen saada käsivoimin pois käyttämällä vahaa, jossa on liitua abraasina. Tällaista tahnaa on muiden muassa Autoglym Metal Polish. -Ei muuta kuin puuvillarätti käteen ja kihnuttamaan! Mikäli syöpymä on syvää, tai rosteria on naarmuttanut ruostuttavasti tavallinen teräs, voi vauriokohdan hioa ja kiillottaa kuntoon käsityökoneilla, kuten kulmahiomakoneella.



Kiillottaminen voidaan tehdä mekaanisesti käsityönä, tai "sähkökiillotuksena".


• Sähkökemiallinen kiillotus, eli arkisesti sanottuna sähkökiillotus tai elektrolyyttinen kiillotus antaa rosterille erinomaisen suojan korroosiota vastaan. Prosessissa kappaleen pinnasta lähtee aavistuksen verran ainesta pois, joka vie myös kaikki epäpuhtaudet mennessään, kuten työkaluista mahdollisesti jääneet fe-hippuset. Samalla rosterin omaa kromia nousee pintaan suojaamaan materiaalia korroosiolta.

Omakohtainen kokemukseni on, ettei sähkökiillotuksella saada esteettisesti yhtä kaunista pinnanlaatua kylmävalssatuun rosteriin, kuin käsin kiillottamalla. Parhaan lopputuloksen tällä sähkökiillotuksella saa, jos kappaleeseen tehdään pohjatyöt ensin mekaanisesti hiomalla. Siten voi saada peilipinnan kappaleen ulkopintoihin, kuten pyöreään putkeen. Kotelomaisten rakenteiden sisämuodot on haastavia saada siistiksi. Tällaisen muodon sisään voidaan asentaa erillinen katodi parantamaan lopputulosta, mutta silti absoluuttisen tasaisen hyvää pintaa on hyvin vaikeaa saada aikaiseksi. 
Kuumavalssattu rosteri muuttuu sähkökiillotuksessa usein harmahtavaksi, laikukkaaksi ja rumaksi. 

• Käsin kiillotetun kappaleen pinta on erittäin kaunis ja luonnollisen pehmeäkiiltoinen sähkökiillotetun kappaleen kromipintaan verrattuna, josta syystä britti- ja jenkkivenevalmistajat eivät enää kiillota kaiteitaan sähköllä, vaan käsin. Rosterihärveleitä rakentaessa pitää kiillotusta tehdä pitkin matkaa eri komponenteille ennen kokoonpanoa, jotta valmiin kappaleen saa korjauskiillottamalla vimosenpäälle hienoksi. Korroosionkesto ei ole aivan yhtä hyvä kuin sähkökiillotetussa, mutta varsinkin täällä murtovesissä ero on varsin pieni. Kulurakennetta ajatellen yksittäisen kappaleen kiillottaminen käsin on lähes poikkeuksetta edullisempaa, kuin sähkökiillotus.



Jos haluat kysyä aiheen tiimoilta jotain, niin vastaan mielelläni meiliin: jukka ÄT arifin piste fi